Astrologia:

Miten en käytä astrologiaa:

  • en tee ennustuksia
  • en tee tulkintoja enkä ennustuksia parisuhteiden potentiaaleista ja tulevaisuudesta (ihmisen täytyy elää elämäänsä ja tehdä päätökset Jumalan johdatuksella ja omien kokemustensa kautta, ei astrologian kautta)
  • en tee ennustuksia kenenkään kohtalosta millään elämänalueella
  • kukaan ei pysty sanomaan, että onko jokin asia mahdollinen tai mahdoton toiselle ihmiselle tai että olisi vain jokin tietty hetki jolloin, jokin asia voi onnistua ja se mukamas olisi ainoa mahdollisuus kokeilla asian onnistumista; kukaan ei voi ennustaa minkään asian onnistumista tai epäonnistumista (ihminen voi itse vaikuttaa ihan kaikkeen omalla työn tekemisellä, etsimisellä ja uskolla ja pyytää Jumalalta johdatusta ja apua; aina voi tulla uusia mahdollisuuksia yrittää ja ihminen on myös itse luova, joten mahdollisuuden voi myös itse luoda omalla kekseliäisyydellään)
  • en yritä tulkita mistä astrologisista kuvioista johtuen jokin maailmantapahtuma tapahtui
  • en yritä ennustaa maailman tapahtumia
  • en yritä tulkita missä ihmisen kannattaisi asua tai minne kannattaisi matkustaa (päätös täytyy tehdä itse Jumalan avulla ja järjellä)
  • astrologia ei voi olla lähtökohta missään elämän ratkaisuissa
  • astrologiasta ei voi kysyä vastauksia mihinkään isoihin elämän ratkaisuihin (koska niissä auttavat muut ihmiset ja Jumala, sekä oma järki)
  • en kannata sitä, että ihminen liikaa yrittäisi helpottaa elämäänsä astrologian avulla, koska elämää täytyy elää ja oikeaan elämään kuuluvat onnistumisten lisäksi vastoinkäymiset ja haasteet
  • en ennusta sairauksia tai mitään sellaista
  • en pyydä astrologialta mitään
  • en suhtaudu astrologiaan uskontona eli en usko mihinkään astrologian jumaliin
  • en yritä hankkia minkäänlaista valaistumista astrologian kautta
  • astrologiaa ei saa käyttää syyttelyn välineenä ristiriitatilanteissa
  • astrologian kautta ei saa yleistää tai olettaa asioita (kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja jokainen tilanne on omanlaisensa kokonaisuus)
  • astrologia ei voi koskaan korvata Jumalaa


​Miten käytän astrologiaa:

  • käytän sitä kuten psykologiaa, terveystiedettä, biologiaa tai sosiologiaa, mutta se ei korvaa mitään näistä, vaan voi ainoastaan mahdollisesti olla tukena
  • käytän sitä ainoastaan muiden asioiden ohella
  • olen jo lapsesta lähtien tutkinut astrologian yhteyttä ihmisen persoonallisuuteen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, tapaan kommunikoida, harrastuksiin, mielenkiinnon kohteisiin; myöhemmin on tullut mielenkiinto myös astrologian yhteydestä ihmisen mahdollisuuteen ylläpitää terveyttään ja jaksamistaan, niin psyykkistä kuin fyysistä (tämä kaikki siis tulee minulle vasta sen jälkeen, että usko Jumalaan on suurin lähtökohta jaksamiselle)
  • jos huomaan, että persoonassa ja astrologisessa kartassa on samankaltaisuutta, niin mietin että voisiko karttaa käyttää esimerkiksi ammatinvalinnan helpottamisessa varsinaisten ammatinvalintatestien ohella (ja tietysti Jumalan ohjaus on tärkein); tietenkin joskus täytyy vain kokeilla, koska elämä on kokeilemista ja kaikesta voi oppia jotakin, vaikka se ei ihan oma unelma-ammatti olisikaan tai vaikka siinä ei omien kykyjensä kautta pääsisikään täysin kokemaan itseään päteväksi; joskus täytyy tehdä jotain työtä enimmäkseen vain rahan takia, ainakin väliaikaisesti, kunnes on varaa esimerkiksi opiskella itselleen unelma-ammatti
  • astrologiaa voi käyttää oman terveytensä ylläpitämisessä (tai voi ainakin kokeilla), koska jotkin kirjat kertovat mahdollisista terveyteen liittyvistä haasteista ja ruokavaliosta, jota voisi ainakin kokeilla noudattaa ja kirjat myös ehdottavat mahdollisia persoonalle sopivia liikuntamuotoja (mutta tärkeintä on edelleen oman kehon kuuntelemaan oppiminen, sekä lääkärillä käyminen eli terveystarkastukset, sekä muu fyysisen, emotionaalisen ja psyykkisen terveyden ylläpito tai korjaaminen; terveystutkimukset voivat olla hyviä, kuten kehon ravintoainepitoisuuksien mittaaminen, allergia- ja ruokayliherkkyystestit, keliakiatestit ja mahdollisesti DNA-terveystutkimukset, jotta tietää miten koostaa ruokavalionsa ja minkälainen liikuntamuoto ehkä parhaiten sopii) 
  • astrologia kertoo myös mitkä värit ehkä parhaiten sopivat persoonallisuudelle ja mitkä värit tasapainottavat persoonallisuutta; suhtaudun väreihin kuten psykologi ja biologi eli ajattelen, että värit ovat luonnollinen asia maailmassa; Jumala loi maailmaan värit; kuten meillä on värejä luonnossa ja eläimissä ja eläimetkin tunnistavat lajikumppaneita värityksen perusteella; ihmisen kehoissakin on erilaisia värejä: ihonväri, silmienväri, hiustenväri; ihminen voi kokea tietynlaista harmoniaa, kun käyttää omien kehonväriensä kanssa harmoniassa olevia värejä tai oman persoonansa kanssa harmoniassa olevia värejä; oman kodin sisustuksessa tai vaikkapa työpaikalla voi käyttää värejä, jotka tasapainottavat tai tukevat jollain tavalla tekemistä luomalla tietynlaisen tunnetilan; vaikkapa ajatellaan että keltainen väri korostaa iloisuutta tai vihreä rauhoittaa; ihminen hakee luontaisesti symmetriaa ja harmoniaa asioissa, koska kehommekin perustuu symmetriaan ja harmoniaan (mutta tietysti tässä on aina jonkinlaista variaatiota, joka on mielenkiintoista myös ja on myös Jumalan luomus)
  • työpaikoilla astrologiaa voisi käyttää apuna siihen, että ihmiset oppisivat paremmin ymmärtämään toisiaan ja kommunikoimaan rakentavammin; mutta tietenkään mitään astrologisia asioita ei saisi pitää itsestäänselvyyksinä eli että ei aleta olettaa muista ihmisistä mitään astrologian perusteella, vaan aina ihmisten välinen kommunikaatio ja omien tarpeiden ilmaisu on tärkeintä; jokainen ihminen on kuitenkin yksilö astrologisestikin ajateltuna; astrologiaa ei saa myöskään käyttää syyttelyn välineenä ristiriitatilanteissa